Vastaan tulikin paljasjalkainen nainen käsinvärjätyssä kimonossa, säkki selässä, takanaan koskematon mäntymetsä, edessään tieni, jota hän kääri vyyhdelle kyynärvarrelleen.
”Sain lahjaksi tiepussin”, hän sanoi säkkiään osoittaen. ”Olen kerännyt jo monta.”
”Tämähän on minun tieni”, sanoin.
”Kukaan ei omista tietään”, nainen nauroi.
”Mitäs minä ilman tietä sitten?”
”Vaihdetaan.” Nainen kaivoi pussiaan. ”Moottoritie Afrikasta? Rantaraitti Makedoniasta? Kinttupolku Kiinan karstivuorilta?”
Mieltäni kutkutteli.
”Olen aina halunnut Intiaan.”
”Morsiustie Tamil Nadusta olisi.” Nainen ojensi pienen kerän. Heitin sen maahan, ja edessäni avautui leveä keltapunapölyinen tie ihmeellisten puiden väliin. Astuin uudelle tielleni kepein jaloin.
