Exile / Poissa

I stand here, and I stand here, and I stand
But the doors don’t open and the words don’t sing
They’ve shut me out of fairyland,
Taken my portal,
Stolen my eyes and deafened me
Broken my legs and my sword

I would seek out the culprits, force them to recant
But I can’t see who
I can’t go where
And I certainly cannot fight

I stand, and turn, and cry here
And can’t hear their victory dance.

--

Seison tässä, seison tässä, ja seison
Eivätkä ovet aukea, sanat eivät soi
Minut suljettiin haltiamaasta,
Porttini vietiin,
Sokeaksi, kuuroksi tehtiin,
Särjettiin jalat ja miekka

Etsisin heidät ja pistäisin katumaan
Mutta en näe kuka
En pääse luo
Enkä todellakaan voi taistella

Seison, käännyn, itken tässä
Enkä kuule voitontanssiaan.

Loppusiivous

Kääri muistot paperiin ja pakkaa pois,

Mädät unelmat voit heittää roskiin.

Siivoa kyyneleet ja sirpaleet.

Kaiva esiin nauru ja pukeudu siihen,

Ota eväitä reppuun ja sulje ovi kunnolla.

Pelon kieliä vingutellen tanssi tästä pihasta pois.

Mitä haluatte

Kun kuolen,

Ottakaa minusta se,

Minkä haluatte.

Minä en tarvitse enää mitään siitä,

En muistojani, en haaveitani,

En tapojani, hyviä enkä pahoja,

En tietäni enkä polkujani.

Ottakaa minusta vain se,

Minkä tarvitsette,

Ja valitkaa viisaasti.

Jos painaa liikaa, älkää kantako,

Säälikää selkäänne.

Ei tarvitse tuskailla eikä taistella.

Saatte haudata sen, mitä ette jaksa.

Two hours

Two precious hours

That’s what I’ve bought for today.

The door closes on their eager laughter

and their smiles and kisses,

and they run away with my heart.

I turn to greet myself and smile

The darkness fades as the walls turn to glass,

and in minutes I’m the Queen of Infinite Space,

The Lady of the Silent Moments.

In two hours my money will be spent

they’ll return with their treasures and hugs.

I’ll force my heart down my throat again

and rip myself off my body

so it’s not crushed by the noise and the colours.

Pieni evakkotyttö

“Mis työ ootta?” kuiskaa tyttö pimeään.

Tämä on nyt hänen kotinsa,

Tämä hänen uusi vuoteensa,

Ja hän makaa siinä kipu viiltäen,

Eikä ymmärrä,

Miksi äiti ei auta,

Miksi sisko ei tule,

Miksi isä ja veli ovat poissa.

Mutta kun koko maailma on muuttunut,

Niin miten he tytön löytäisivätkään,

Näin vieraasta paikasta?

Tai ehkä ne eivät häntä enää halunneet.

Ehkä onkin vain hän,

Pois lähetetty tähän huoneeseen,

Jossa itku ei merkitse mitään.

”Mis työ ootta?” kuiskaa tyttö pimeään

Eikä hän tunne enää kättä,

Joka ryppyistä otsaa silittää.

Kiire

Luentojen välissä etsin rauhaisan nurkan

Etsin numerosi nopeasti ja soitan.

Ääni himmeänä, käheänä, vastaat,

Että nyt on hoitaja tulossa tekemään toimenpidettä.

Bussille kiirehtiessäni soitan uudestaan,

Nappaan kiinni pienestä joutohetkestä kadulla.

Ei se ollutkaan mitään, sanot,

Katsoi vain, oliko tiputuspullo lopussa.

Illalla teen toisella kädellä lettuja

Ja toisella makselen laskujasi,

Mietin, kenelle soittaisin saattohoidosta

Samalla kun autan lasta läksyissä.

Kiire ja pysähdys

Loppu ja kiritys

Sydän ja hengitys

Niiden väliin minä puserrun.

Vähä vähältä

Esine esineeltä, säkki säkiltä

Elämä kevenee näissä huoneissa.

Valo täyttää seinät.

Muistot, joita kannoit

Kodista kotiin, kehdosta hautaan

Hajoavat ilmaan,

Niin kipeät kuin rakkaat.

Seison keskellä valkoista huonetta,

Annan tuulen sekoittaa hiukseni

Ja hengitän hetki hetkeltä vapaammin.

Heart

To love them, I went to seek my heart

In lands far, far away

In the vortices of time

Under stranger skies.

I tempted it with magic,

Tried to move it with the power of my mind

Subdue it with force and my iron sword

But my heart would not be moved.

I fear, it said.

I fear the knife

I fear the fire

I fear the crushing weight of you.

I returned hollow.

To love them,

I drank my fill of the warmth of their blood

And hid us all from the sun.

Äidille

You’re in my fingers

Where they, restless, worry the clasp of my bag

You’re in the lip I chew, thinking

You’re in my eyes in this dawn that is dusk

You’re in my heart, still.

Rautaportti

Rautaisella portilla he seisoivat. Äiti epäröi ehkä,

Epätoivon murunen kiersi sydäntä

Ja se kaihertaisi siihen reiän

Vuosien, vuosien, vuosien vieriessä,

Reiästä joka päivä vuotaisi hieman elämää hiekkaan

Jos nyytti hänen käsivarsillaan tästä portista kulkisi.

Isä katsoi kai yli järven pitkin kaartuvaa rantaa

Ja sulki sydämensä kiveen, joka sen äänen vaimentaisi

Ei kyyneliä, ei, vaikka leukaperät murtuisivat

Suussa veren maku, veren, joka hakkasi suonissa

Joka hakkaisi, hakkaisi suonissa vielä hautajaisten jälkeen

Suonissa tuon tyttären, vaikka miten kauas olisi matkannut.

Sisko varmaan tiesi vain, että pian hän ei olisi enää sisko

Pikkusisko ei olisi koskaan ollut hänen pikkusiskonsa

Portin tuolla puolen ei ollut pikkusiskoja eikä isosiskoja.

Viimeiset askelet äiti kulki yksin ja laski lapsensa portille.

Ainoa avoin tulevaisuus

Oli tämän rautaportin sisällä, josta vain yksi voi kulkea.

Kyynelillä äiti pesi nukkuvan lapsensa kasvot.

Ehkäpä toinen äiti ne ilonsa kyynelin huuhtoisi.

Into piukalla hän rakensi kivan elämän

Hän antoi lapsille kaikki hyödylliset, hauskat, kivat palikat

ja heitti pois ne, jotka eivät kivaan elämään kuuluneet.

Joskus oli kyllä vaikea tietää, mistä palikasta olisi hyötyä.

”Omaa aikaa” jäi, koska kivoilla vanhemmilla oli omaa aikaa,

mutta ei liikaa, sillä kivat vanhemmat viettivät aikaa lastensa kanssa.

Intohimo sai lähteä, mutta

hysteerinen kikatus sai jäädä, vaikka mies piti sitä liian äänekkäänä,

sillä siitä hän ei raaskinut luopua.

Hän rakensi lapsille kivan, sopivan päiväjärjestyksen,

johon oli merkitty herääminen, ruokailut, ulkoilu ja nukkumaanmeno.

Hän rakensi heille positiivisen viitekehyksen, johon identiteetti oli hyvä ripustaa

ja puhui kaikista oikeista asioista oikealla äänensävyllä,

kunnioittavasti, rauhallisesti, luontevasti ja rakastavasti.

Hän hankki lapsille kivat harrastukset, joissa nämä oppisivat itseilmaisua.

Kivoissa perheissä ei miekkailtu, kirjoitettu, larpattu, joten ne muokattiin

liikunnaksi ja luovuudeksi.

Hän otti kivoja valokuvia, jotta lapsilla olisi aineksia elämäkirjaansa,

tismalleen yhtä monta molemmista joka kuukausi.

Hän kasasi lapsilleen sylin täydeltä kauniita, värikkäitä, kivoja kokemuksia,

palikoita, joista nämä saisivat rakentaa omanlaisensa elämän,

omanlaisensa kauniin, värikkään ja kivan elämän.

Mutta eräänä rumana varhaiskevään päivänä,

Sellaisena päivänä, joita ei pitäisi ollakaan, kun maa on paljas ja märkä ja puut tyhjiä

Esikoinen nousi ylös palikkakasansa luota ja sanoi:

”Äiti, eikö meillä ole mustia palikoita?”

Ja kuopus haki kirveen ja hakkasi palikat pieniksi kappaleiksi.

Ja kiva äiti toi esikoiselle tummansävyisiä palikoita,

Ja näytti kuopukselle, miten palikankappaleista tuli ihan uusia muotoja

Ja iloitsi lastensa herkästä luovuudesta

Eikä ymmärtänyt, miksi palikat sitten jäivät sivuun.

The queen's night

Round and round
The planet spun through another night.
Couched in soft fatigue,
The queen no longer even sought sleep.

Alone with the patriotic green of her slate
The chrono sketching minutes and hours in red
She swept her dreams from her brow.

 Round and round
The regrets, the longing and the fright,
The sting of court intrigue
Pushed to one side and buried deep
To free her to bow to this celebrated fate.

Eyes averted from the stars, crouched on her bed
She fulfilled, slowly, her vow.

Tarujen ja unien idässä

Tarujen ja unien idässä

aurinko hieroo silmiään

suunnittelee pian nousevansa.

Peipponen pilkistää siiven alta

harmissaan huomaa: pimeää.

Vähäksi aikaa nukahtaa.

Puoliunessa peittojen alla

uusi äiti ja uusi isä

halaavat ja hymyilevät.

Vielä viimeinen aamuyön hetki

ennen auringon lämpöä.

Kun aika on, nousee päivä.

(Venlaa kotiin odotellessa kesällä 2004)

Voiko olla totta

Ei ole pakko olla kaunista
Joskus saa olla kuin tyhjässä maassa paljas puu
Jonka oksat raapivat taivaan

Ei tarvitse sopia
Saa olla pallo likaisessa kahvimukissa
Väärä ja väärin laitettu

Jos se on minä, se on totta

Jos olen ruma, olen totta

Minä saan olla totta