Miksi pallot elävät?

Kerran kauan, kauan sitten Äiti Maa tunsi itsensä yksinäiseksi. Maan pinnalla asui kaikenlaisia olentoja, joilla kaikilla oli puoliso ja jotka kaikki saivat lapsia, mutta Maa oli ainoa laatuaan. Maa kaipasi lasten naurua ja leikkejä.

Aurinko nauroi Maalle. ”Miten sinä muka lapsia synnyttäisit?” Aurinko pilkkasi. ”Sinun sisälläsi on vain sulaa laavaa! Sinut on tehty oman ratasi kulkijaksi.”

Itse olet laavaa, Maa ajatteli nyreästi. (Ja siinä se oli tavallaan aivan oikeassa.) Se alkoi miettiä, miten voisi saada lapsia. Se mietti ja mietti monta sataa vuotta, ja se mietti monta tuhatta vuotta, mutta ei keksinyt ratkaisua.

Vihdoin monen kymmenen tuhannen vuoden kuluttua Maan pinnalle ilmestyi uudenlaisia eläimiä, jotka kutsuivat itseään ihmisiksi. Ne kietoivat itsensä kasveihin ja eläinten nahkoihin, käyttivät tulta ruokansa valmistamiseen, ja mikä tärkeintä, ne valmistivat itselleen ja lapsilleen leikkikaluja: nukkeja ja nalleja ja vanteita ja—palloja.

Siitä Maa sai idean, niin ison idean että koko sen kuori vavahti ilosta ja innosta. Se lähetti kaikista tulivuoristaan pienen purkauksen mustanharmaata tahmeaa tuhkaa, aivan pienen ja kevyen vain. Tuhka lensi tuulten mukana ja sitä putosi hieman jokaisen pallon päälle, ja aina kun pallo sai päälleen Maan tuhkaa, se muuttui eläväksi.

Kaikki pallot huusivat äitiä, aivan kuin kaikki vastasyntyneet, ja Maa lohdutti niitä ja leikitti niitä ja sai ne pomppimaan ilosta. Vähän aikaa ihmiset ihmettelivät, miksi heidän pallonsa yhtäkkiä olivat muuttuneet niin eloisiksi, mutta sitten he tottuivat, eivätkä edes muistaneet pallojen olleen joskus erilaisia.

Ja vielä nykyäänkin, aina kun joku tekee uuden pallon, lähettää Maa pienen tuhkanhivenen leijumaan kohti palloa ja pallo herää eloon.