Jo tähän hommaan ryhtyessäni oli aivan selvää,
että varovainen olisi oltava, ja huolellinen. Olisivatpa ne parhaat puoleni. Liimasin
siis naamalleni hymyn ja suolsin sanani näiden ihmisten korviin. Seuraava sana näytti
aina yhtä hyvältä kuin edellinenkin, ja unohdin olla varovainen.
Ensi merkit olivat pienet. Ihmiset kävelivät
pöytäni ohi konsultoimaan toisia. Kokouksissa tuli hiljaisia hetkiä. Joku
naureskeli joskus ohjeilleni.
Ne tietävät.
Eivät vielä pomot, jotka eivät näe sanojeni
sisälle, mutta kaikki oikeat tekijät tietävät niiden painavan vähemmän kuin
pitäisi, ja tuntevat sumuisen tyhjyyden niiden sisällä.
On aika löytää sanoille uudet korvat, jotka
eivät vielä tiedä. Ehkä kestän nyt kauemmin kuin kolme vuotta.
No comments:
Post a Comment