Päivikki

Päivikin nukkumapaikka Auvo-isännän vieressä oli tyhjä. Salmen suu puristui tiukaksi viivaksi ja hän livahti ulos. Tätä hän oli odottanut siitä asti, kun oli ymmärtänyt pikkusisarensa vatsan kasvavan nopeammin kuin kekrinajan häät olisivat oikeuttaneet: Päivikki oli karannut tapaamaan lapsensa oikeaa isää, kuka se sitten olikaan. Hänet piti saada kotiin, ja äkkiä, ennen kuin Auvo huomaisi.

Venerannasta kuului loiskinaa. Salme kiirehti rantapolulle, ja melkein heti häntä vastaan könkkäsikin Päivikki uupuneena ja kalpeana. Hänen vatsansa, vielä eilen terhakan pyöreä, heilui nyt pehmeänä vaatteiden alla.

”Tuliko lapsi?” Salme etsi katseellaan pientä nyyttiä.

”Tuli,” sanoi Päivikki. ”Annoin sen isälleen. Isä pitää pojasta hyvää huolta.”

”Ja kuka se isä on?”

”Ahti,” vastasi Päivikki puristaen vettä märistä hiuksistaan.